Käytettävyyden kultainen keskitie

Mikä on optimi käytettävyyden aste ja kenelle ohjelmistot suunnitellaan käytettäviksi?

Teknologian jääränä olen jokseenkin tyrmistynyt suunnittelun trendeistä, joissa kaikki teksti pyritään korvaamaan kuvilla ja tyyli edellä käytetään tyhjää tilaa niin vapaasti, että laitteistomme resoluution kasvun hyödyt viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana on hävinnyt kuin pieru Saharaan. Esimerkiksi microsoft wordin ”uusi” Ribbon UI, jossa on korvattu kovalla kädellä selkeitä tekstivalikoita suurilla ikoneilla ja esiin liukuvilla välilehdillä, jotka syövät kallisarvoista ruututilaa. Kaiken tämän ajan jälkeen en ole saanut siitä itselleni mieleistä työkalua ja käytänkin mieluummin sen seurauksena jotain muuta ohjelmistoa, onneksi minulle se vapaus on suotu.

Kaikkialla tätä suunnittelua ei kuitenkaan pääse karkuun, mobiilisovellukset pyrkivät tekemään kaikesta ääriminimalistista samalla kuitenkin haluten että omassa sovelluksessa pystyy tekemään kaiken ihmisten sitouttamiseksi.

Aloitteleville käyttäjille tämä kehityksen suunta on varmasti hyvä, mutta jääränä olen järkyttynyt verkon skriptihelveteistä ja ruututilaa syövistä sovelluksista, joissa yksinkertainen toiminnallisuus on piilotettu miljoonan kryptisen ikonin taakse sen sijaan, että ne olisivat saatavilla nopeasti tekstivalikosta kuvaavan sanan takaa.

"A word is worth a thousand pictures"

Sanoi kuulemma Bruce Tognazzini eräiden luentokalvojen mukaan

Kuinka siis toteuttaa toiminnallisuus niin ettei kuitenkaan sorru visuaaliseen hälyyn?

Ääripäänä kaikelle minimalismille löytyy iso kasa ohjelmistoja, joissa kaikki lätkäistään suoraan silmille ja visuaalinen häly kasvaa äärimmäisyyksiin. Vielä tovi sitten GIMP kuvankäsittelyohjelman UI oli (ja on kyllä edelleen) järkyttävä lähestyä. Samoin Blenderin ja Ardourin. Kyseessä on äärimmäisen hyviä ja tehokkaita ohjelmistoja, mutta niiden lähestyminen vaatii vähintäänkin Tukholma-syndrooman kehittämistä itselleen.

Oi jos voisi kaikki siis vain suunnitella kaiken ohjelmiston vain ja ainoastaan minulle, koska Kyllähän Minä tiedän parhaiten, mikä kaikille sopii. Näin aloittelevan diktaattorin tavoni.

Moderni käyttökokemus saa minut herkästi voimaan pahoin, mutta koska valtaosa siitä tuntuu nauttivan, pitänee minun mennä yksin meuhkaamaan pimeään luolaan ja antaa muiden nauttia uusista suunnista.

On se minusta silti väärin ja nuoriso menee pilalle ja mistään ei tule mitään ja kyllä ennen kaikki oli paremmin... Jupinaa, mutinaa...